Runoratsut
Runoratsut
etusivu tallista tammat orit kasvatus

Kuuramaan Hopeaharja

Virallinen nimiKuuramaan Hopeaharja Säkäkorkeus, väri150cm, rautias
RekisterinumeroVH16-018-2628 Koulutustaso, lajiHeC, kouluratsastus ja työhevosluokat
Syntymäaika, ikä09.10.2010   16-vuotias OmistajaMelina VRL-11408, Runoratsut
Rotu, sukupuoliSuomenhevonen, ruuna KasvattajaKuuramaan hevostalli

Kuuramaan Hopeaharjassa on aimo annos nostalgiaa, sillä ennen vuotta 2010 kaikki omat hevoseni kantoivat Kultakavio ja Tulisiipi -tyyppisiä nimiä. Hopeaharja on vieläpä syntynyt vuoden 2010 loppupuolella, vaikka sen kaikki tiedot ovatkin päässeet vuosien ja useiden kotien varrella valitettavasti katoamaan. Meille Hopeaharja, tai Hopsu, kuten oria tuttavallisesti kutsumme, muutti puolestaan vuoden 2016 loppupuolella, kun satuin kyselemään Kemiinalta Kuuramaan hevostallin tulevia myyntivarsoja. Kemiina kertoi Hopeaharjan etsivän uutta, loppuelämän kotia ja niinpä nappasin sen siipieni suojaan.

Tulevaisuudessa tarkoituksemme on lähteä kiertämään pienin tavoittein helpon tason kouluratoja, vaikka vanhemmat ovatkin enimmäkseen ravipuolen osaajia, ja katsoa kisauran jälkeen, josko saisimme Hopeaharjasta vielä muutamia varsoja jatkamaan tätä kivaa ja harvinaisempaa sukulinjaa. Kenties kokeilemme myös raveja tai työhevoskisoja.

Hopsusta kuoriutuikin pian varsinainen moniosaaja, ja sen kanssa alettiin niittää monipuolista kisamenestystä sekä työhevos- että koululuokissa.

Sukuselvitys

i. M.T. Iltarusko
prt, 163cm
ii. Taigatuli iii. tuntematon
iie. tuntematon
ie. M.T. Manteli iei. Saame
iee. Muru
e. Paronimäen Tuliharja
prt, 150cm
ei. Lohtu eii. Lohduton
eie. Liinakko
ee. Muiston Tuli eei. Muisto
eee. Tulihattara
Isälinja: M.T. Iltarusko - Emälinja: Paronimäen Tuliharja

Jälkeläiset

Kuuramaan Hopeaharjasta on 2 pakastetta jäljellä.
Syntymäaika Skp. Nimi Saavutukset Emä Omistaja
20.03.2018 o. Runon Naavaparta SV-II Runon Neilikka Kurjenpesä
13.12.2017 t. Runon Valkokulta KTK-III, SV-I Tikkalammen Lohdutar Runoratsut

Kilpailukalenteri

Näytä sijoitukset (TYH: 48, KRJ: 41)

Muut kilpailut
pvm jaos kisapaikka luokka sijoitus
04.08.2018 VMRJ Fabella 30km nopeus 1/3, 5p.

Päiväkirja

3. syyskuuta 2022 :: Suomenhevosten Työmestaruuskilpailu 2022 (kutsu)

"Vuoden 2022 suomenhevosten työmestaruuskilpailut vetivät ennätysmäärän osallistujia, kun syyskuussa kisattuihin työkisoihin osallistui huimat 48 valjakkoa (24 tammaa, 21 oriita, 3 ruunaa)! Ensimmäistä kertaa Uudellamaalla järjestetyt kilpailut kisattiin Gennäsin raviradalla Raaseporin kauniissa maisemissa. Kilpailuissa nähtiin huima määrä ensikertalaisia, mutta myös kokeneita työhevosia…" Lähdimme Laurin ja Runoratsujen kolmen työhevosen voimin Gennäsin raviradalla järjestettäviin Suomenhevosten Työmestaruuskilpailuihin Raaseporiin. Kaikilla hevosilla, niin Lunalla, Hopsulla kuin Vannilla, oli jo vankka kokemus kisareissuista ja matka taittuikin rauhassa.

"Kilpailu startattiin juoksukokeella, jossa kaikki valjakot tekivät aiemmista vuosista poiketen puhtaat juoksut ja jokainen sai avattua pistesaldonsa. Kuusi valjakkoa alitti minuutin ja 50 sekunnin rajan saaden ensimmäisestä kokeesta täydet viisi pistettä. Päivän parhaan juoksuajan teki kantakirjattu ravitamma AH Kalma, joka voitti suvereenisti oman lähtönsä." Meidän hevosistamme juoksukokeen paras suoriutuja oli Hopsu, joka sijoittui omassa lähdössään sijalle 2/5.

"Käyntikokeessa kahta valjakkoa lukuun ottamatta kaikki kävelivät hyväksytyn tuloksen ja yhteensä yhdeksän hevosta alitti seitsemän minuutin ja 50 sekunnin ajan saaden toisesta kokeesta täydet kuusi pistettä." Käyntikoe ei sitten sujunutkaan aivan niin mallikkaasti. Hevosemme sijoittuivat tasaisesti joukon keskivaiheille tai hännille. Parhaiten pärjäsi Luna, sijoittuen 12/48.

"Vetokokeessa nähtiin äärimmäisen kovia suorituksia myös ensikertalaisilta…" Luna loisti vetokokeessa tuloksella 282 m / 1200 kg, sijoittuen kaikkien osallistujien kesken sijalle 6/48, 28,2 pisteellä.

"Kaikissa osakokeissa hyvässä iskussa ollut 10-vuotias tamma K.R. Purnu kruunattiin kilpailuiden kirkkaimmaksi ja se loimitettiin ja seppelöitiin suomehevosten työmestariksi vuosimallia 2022! Voittajalle jaettiin lisäksi rahapalkinto muiden sijoittuneiden tavoin (sijat 1–6.) sekä kiertopalkinto. Kilpailuissa palkittiin myös päivän parhaat vetäjät aisoilla, käynti- ja juoksukokeissa parhaimmat ajat tehneet valjakot työohjilla sekä yleisön suosikkihevonen Runon Valkokulta uusilla puulängillä." Jäimme lopulta täpärästi raha-palkintojen ulkopuolelle, Lunan sijoittuen koko kisassa sijalle 7/48. Tuoreeltaan tulos harmitti, mutta kotimatkalla suoritukset kääntyivät jo iloksi. Erityisesti iloa tuotti meidän oma kasvattimme Vanni, joka valittiin yleisön suosikkihevoseksi ja palkittiin uusilla puulängillä.

© Kursivoidut tekstit kirjoittanut kilpailujen vastuuhenkilö Pierre, loput Melina


© Runoratsut :: Tausta © Pixabay
Tämä on virtuaalitalli / virtuaalihevonen