Virallinen nimi | Vuornan Tuulikello "Tuuli" | Säkäkorkeus, väri | 152cm, voikko |
Rekisterinumero | VH16-018-2085 | Koulutustaso, laji | HeB, 80cm, yleispainotteinen |
Syntymäaika | 06.09.2016 ![]() |
Omistaja | Melina VRL-11408, Runoratsut |
Rotu, sukupuoli | Suomenhevonen, tamma | Kasvattaja | Liia, Vuorna |
Näin netissä ystäväni Hannen jättämän ilmoituksen, jossa hän tarjosi oriaan jalostukseen. Ihastuin ilmoituksen oriin oikopäätä ja aloimme etsiä Hannen kanssa yhteistuumin tammaa, joka voisi ottaa Tuulenruhtinaan vastaan. Lopulta sopiva tamma löytyi Vuornasta, ja sovimme astutuksen lähipäiville. Kirpeänä syyskuisena aamuna sain Vuornasta vihdoin soiton, jonka mukaan pieni, piirtopäinen tamma oli kömpinyt maailmaan. Lähdin katsomaan varsaa niin pian kuin mahdollista, ja isänsä nimilinjaa kunnioittaen varsa nimettiin Tuulikelloksi. Kun nimi on peritty isältä, jotain tietysti siunaantui myös emältä. Meidän Tuulikin tuntuu olevan oikutteluineen varsinainen maanantai-, tai ainakin kiusankappale. Silti se on aika ihana.
i. Ryövärin Tuulenruhtinas vkko, 152cm YLA1 |
ii. Leijuvan Linnan Ritari rnvkko sb, 150cm VIP MVA Fn, KTK-III |
iii. Onnekkaan Räyhähenki |
iie. Ritariina | ||
ie. Untuvikon Unohdettu vkko, 150cm Fn, KTK-III, YLA1 |
iei. R.T. Röykkäri | |
iee. Untuvikon Taika | ||
e. A.I. Maanantaikappale vkko, 150cm |
ei. Pantsari rt, 145cm ERJ-II, YLA2 |
eii. Vekkuli |
eie. Mollamaija | ||
ee. Rullakartiina vkko, 153cm KRJ-II, SLA-III, YLA2 |
eei. Pikku-Ukko | |
eee. Sikuriina | ||
Isälinja: Leijuvan Linnan Ritari (2) - Emälinja: Rullakartiina (2) |
Syntymäaika | Skp. Nimi | Saavutukset | Isä | Omistaja |
s. 00.00.2017 | t/o. Varsan nimi | saavutukset | Isän nimi | Tallin nimi |
s. 00.00.2017 | t/o. Varsan nimi | saavutukset | Isän nimi | Tallin nimi |
45 KRJ-sijoitusta, joista 5 Cup-sijoitusta
24.05.2017 KRJ, Fiktio, helppo C, 6/40 25.05.2017 KRJ, Fiktio, helppo C, 5/40 27.05.2017 KRJ, Fiktio, helppo C, 6/40 06.06.2017 KRJ, Kievarinkuja, helppo B, 2/24 11.06.2017 KRJ, Kärmeniemi, helppo B, 1/49 12.06.2017 KRJ, Kärmeniemi, helppo C, 1/38 12.06.2017 KRJ, Kärmeniemi, helppo B, 3/49 12.06.2017 KRJ, Koistila, helppo C, 1/40 13.06.2017 KRJ, Koistila, helppo C, 5/40 15.06.2017 KRJ, Härdelli, helppo B, 3/30 16.06.2017 KRJ, Fiktio, helppo C, 1/40 17.06.2017 KRJ, Fiktio, helppo C, 2/40 17.06.2017 KRJ, Koistila, helppo C, 3/40 17.06.2017 KRJ, Härdelli, helppo B, 1/30 21.06.2017 KRJ, Härdelli, helppo B, 2/30 22.06.2017 KRJ, Härdelli, helppo B, 3/30 22.06.2017 KRJ, Fiktio, helppo C, 5/40 24.06.2017 KRJ, Fiktio, helppo C, 1/40 25.06.2017 KRJ, Fiktio, helppo C, 5/40 28.06.2017 KRJ, Fiktio, helppo C, 3/40 03.07.2017 KRJ, Bellgrove, helppo B, 5/30 04.07.2017 KRJ, Bellgrove, helppo B, 4/30 04.07.2017 KRJ, Härdelli, helppo B, 5/30 |
06.07.2017 KRJ, Härdelli, helppo B, 5/30 08.07.2017 KRJ, Härdelli, helppo B, 5/30 09.07.2017 KRJ, Härdelli, helppo B, 1/30 09.07.2017 KRJ, Härdelli, helppo B, 3/30 10.07.2017 KRJ, Bellgrove, helppo B, 1/30 11.07.2017 KRJ, Maana, helppo B, 1/40 12.07.2017 KRJ, Belja Trakehners, helppo B, 2/30 12.07.2017 KRJ, Härdelli, helppo B, 5/30 14.07.2017 KRJ, Härdelli, helppo B, 3/30 16.07.2017 KRJ, Maana, helppo C, 6/40 17.07.2017 KRJ, Maana, helppo C, 6/40 19.07.2017 KRJ, Bellgrove, helppo B, 5/30 20.07.2017 KRJ, Maana, helppo C, 2/40 22.07.2017 KRJ, Härdelli, helppo B, 2/30 26.07.2017 KRJ, Härdelli, helppo B, 5/30 01.08.2017 KRJ, Mörkövaara, helppo B, 1/30 02.08.2017 KRJ, Mörkövaara, helppo B, 4/30 30.09.2017 KRJ-Cup, Savage, helppo D, 3/66 31.05.2018 KRJ-Cup, Oldfinion Dressage, helppo C, 6/153 30.06.2018 KRJ-Cup, KK Stewart, helppo C, 6/163 30.09.2018 KRJ-Cup, Harmaatuuli, Helppo D, 10/108 31.08.2022 KRJ-Cup, Teilikorpi, Helppo B, 12/146 |
41 ERJ-sijoitusta, joista 1 Cup-sijoitus
19.06.2017 ERJ, Ricota, 80cm, 4/30 19.06.2017 ERJ, KK Stewart, 80cm, 2/30 20.06.2017 ERJ, KK Stewart, 70cm, 1/30 22.06.2017 ERJ, Belja Trakehners, 80cm, 4/20 23.06.2017 ERJ, Belja Trakehners, 80cm, 4/20 25.06.2017 ERJ, Belja Trakehners, 80cm, 2/20 27.06.2017 ERJ, Belja Trakehners, 80cm, 1/20 28.06.2017 ERJ, Belja Trakehners, 80cm, 4/20 30.06.2017 ERJ, Belja Trakehners, 80cm, 4/20 05.07.2017 ERJ, Cadogan Ponies, 70cm, 5/29 07.07.2017 ERJ, Cadogan Ponies, 70cm, 5/30 09.07.2017 ERJ, KK Corsett, 70cm, 1/36 10.07.2017 ERJ, KK Corsett, 70cm, 4/36 14.07.2017 ERJ, Cadogan Ponies, 70cm, 3/29 16.07.2017 ERJ, Cadogan Ponies, 70cm, 4/30 17.07.2017 ERJ, Cadogan Ponies, 70cm, 4/30 25.07.2017 ERJ, Cadogan Ponies, 70cm, 1/29 25.07.2017 ERJ, Sagavik, 80cm, 2/21 25.07.2017 ERJ, Sagavik, 80cm, 3/21 27.07.2017 ERJ, Sagavik, 80cm, 4/21 27.07.2017 ERJ, Sagavik, 80cm, 3/21 |
28.07.2017 ERJ, Cadogan Ponies, 70cm, 1/30 05.08.2017 ERJ, Prime Sporthorses, 80cm, 2/30 08.08.2017 ERJ, Mörkövaara, 60cm, 4/30 10.08.2017 ERJ, Mörkövaara, 60cm, 4/30 13.08.2017 ERJ, Mörkövaara, 60cm, 1/26 14.08.2017 ERJ, Mörkövaara, 60cm, 1/30 16.08.2017 ERJ, Mörkövaara, 60cm, 2/30 20.08.2017 ERJ, Mörkövaara, 60cm, 2/26 23.08.2017 ERJ, Mörkövaara, 60cm, 4/30 25.08.2017 ERJ, Mörkövaara, 60cm, 5/30 25.08.2017 ERJ, Ros Cirein, 60cm, 4/30 28.08.2017 ERJ, Ros Cirein, 60cm, 4/30 29.08.2017 ERJ, Mörkövaara, 60cm, 1/30 30.08.2017 ERJ, Mörkövaara, 60cm, 5/30 30.08.2017 ERJ, Ros Cirein, 60cm, 5/30 01.09.2017 ERJ, Mörkövaara, 60cm, 3/30 01.09.2017 ERJ, Mörkövaara, 60cm, 5/30 08.09.2017 ERJ, Mörkövaara, 60cm, 4/30 09.09.2017 ERJ, Mörkövaara, 60cm, 3/30 30.11.2017 ERJ-Cup, Ventos, 60cm, 5/63 |
4 VSR-sijoitusta
31.10.2017 VSR-Cup, Susiraja, Helppo C, 5/47 31.01.2018 VSR-Cup, Susiraja, 60cm, 1/19 31.01.2018 VSR-Cup, Susiraja, 80cm, 4/24 31.08.2018 VSR-Cup, Susiraja, 80cm, 3/43 |
Näyttelymenestys
12.09.2022 NJ, Adina, Piirretyt suomenhevoset, irtoSERT, BIS4, pt: Jannica |
16. syyskuuta 2022 :: Hip, hip, huraa! Kantakirjakelpoisuus saavutettu!
En tajua piirretyistä hevosista ja niiden näyttelyistä tai kantakirjasta oikeastaan yhtään mitään. Siksi olinkin ihan puulla päähän lyöty, kun ilmoitin Tuulin kokeilumielessä NJ-näyttelyiden piirrettyjen suomenhevosten luokkaan ja Tuuli nappasi näyttelyistä irtoSERT:in, ollen samalla BIS4! Jouduin hieraisemaan muutaman kerran silmiäni, ennen kun uskoin asian todeksi. Tuuli on yksi niistä hevosista, jonka kanssa olen edennyt todella rauhassa, enkä odottanut että saisin sitä ikinä kantakirjattua. Mutta nytpä täytyy alkaa tutustua PKK:n toimintaan ja ilmoittaa Tuuli mukaan seuraavaan tilaisuuteen. Huraa!
26. helmikuuta 2016 :: Kolmevuotiaan Tuulikellon kuulumisia
Tuuli on kasvanut jo nuoren hevosen ikään, ja sen kanssa ollaan ehditty touhuta näiden kuluneiden vuosien aikana jo monenlaista! Olemme harjoitelleet rauhassa maastakäsin tehtäviä harjoituksia ja totutelleet tammaa vähin erin myös ratsun varusteisiin. Mainittavimpina saavutuksina voisin kuitenkin mainita suomenhevosvarsojen laatuarvostelun, josta nappasimme Tuulin kanssa upeasti SV-I palkinnon! Osallistuimme viime vuoden joulukuun puolella myöskin Jukolassa järjestettäviin itsenäisyyspäivän suomenhevossöpiksiin, joissa Tuuli sijoittui hienosti kolmannelle sijalle.
Itsenäisyyspäivän sh-söpikset Jukolassa, luokka: suloisin olemus, sijoitus: 3/17 (kutsu)
Tuomarin kommentti: "Ehdottomasti vaikein luokka tuomaroida! Oikeastaan kaikki olisivat ansainneet suloisuustittelin. Voittajaksi valikoitui kuitenkin sekä nimeltään, että olemukseltaan suloinen nelijalkainen. Erikoismainintoja sai tässä luokassa jakaa runsaasti!"