Runoratsut
Runoratsut
etusivu tallista tammat orit kasvatus

Kaunon Salmiakkipusu

SV-II

© Tiia Tahvanainen
Virallinen nimiKaunon Salmiakkipusu "Sami" Säkäkorkeus, väri157cm, kulomusta
RekisterinumeroVH18-018-0408 Koulutustaso, lajiVaativa B, kouluratsastus
Syntymäaika, ikä14.02.2018   10-vuotias OmistajaMelina VRL-11408, Runoratsut
Rotu, sukupuoliSuomenhevonen, ori KasvattajaKaunovaara

Saavutukset

Palkittu 2-vuotiaana varsa-arvostelussa 3/2018 - 26,4 pistettä, SV-II

Luonnekuvaus

Kaunovaara ja Tuulenpesä järjestivät yhteistuumin ystävänpäivän kasvattimyynnin, jossa silmäni nauliintuivat kaksipolviseen, kulomustaan komistukseen. Tykästyin suvun salmiakkiteemaisiin nimiin, ja jäin pyörittelemään erilaisia nimivariaatioita yhdessä rukkasen kanssa. Lopulta varsasta tuli hivenen huuruinen Salmiakkipusu, jota kutsumme tuttujen kesken ihan vaan Samiksi - tai Janinksi, hehhe. (Kömpelö Kumman Kaa -viittaus)

Kaunon Salmiakkipusu, "salmarisuukko", kantaa egonsa yhtä arvokkaasti, kuin sen bileillan huuruinen nimi antaa olettaa - eli ei kovin arvokkaasti. Sami ei ole helpoimmasta päästä, mitä tulee sen käsiteltävyyteen tai hoidettavuuteen, vaan aina sen täytyy olla uhittelemassa ja kukkoilemassa. Sami ei tule toimeen muiden hevosten kanssa, ellei se saa olla lauman pomo. Ori onkin varsinainen öykkäri, ja keksii aina mitä älyvapaampia tempauksia. Hoitotoimenpiteiden aikana Sami usein luimii ja näykkii ilmaa, ja suitsiessa sen on aina pakko nostaa päänsä taivaisiin, kuin sanoen: lällällää, etpäs yletykään!

Samin nimi antaa osviittaa sen lempiherkusta, joka on toinen musta herkku, eli lakritsi. Sen eteen se on valmis tekemään ihan mitä vain, jopa käyttäytymään. Ori on myös varsinainen lissilude, ja poseeraa aina mitä hullunkurisimmin ilmein salamavalon räpsyessä. Osaa Sami olla siis toisinaan ihan mukavakin hevonen.

Ratsuna Sami on melkoinen kuumakalle, mutta hyvänä päivänä sen kanssa ylletään nappisuorituksiin vaativilla kouluradoilla. Ori ei siedä suusta kiskomista tai epämääräisiä, voimakkaita apuja, ja se jos kuka on niitä kuuluisia yhden ihmisen hevosia. Samilla riittää myös vauhtia, mutta sen lennokkaassa, reipastempoisessa laukassa on mukava istua. Maastossa orin kanssa ei ole niin nautinnollista liikkua, sillä se innostuu usein liikaa, eikä jarrujen löytymisestä ole satavarmaa takuuta. Sami on silti tallin kärkikastia, mitä tulee koulupainotteisiin suomenhevosiin, ja uskon että se periyttää jälkeläisilleen värin ja nimiteeman ohella loistavaa suorituskykyä.


© Tiia Tahvanainen

Sukuselvitys

i. Hortensian Salmiakkiritari
m, 158cm
SV-II, KV-II
ii. Kuusenkerkkä
vkk, 150cm
Ch, KTK-II, KRJ-I, Jälk. C, VSN Ch
iii. Ihmeellinen Värifilmi
iie. Kerkän Kasarilapsi
ie. Salmiakkikuningatar
m, 153cm
KRJ-I, SLA-I, YLA2, Jälk. A
iei. Salmiakkisoturi
iee. Hillevin Taikamatto
e. Tuulenpesän Hillamaria
rt, 150cm
KTK-III
ei. Tenholan Turhapuro
rt, 158cm
KRJ-I
eii. A.R Taikuri
eie. Onniina
ee. Hallan Hillahaamu
hprn, 140cm
eei. Hittavainen
eee. Hallan Hattarahaamu
Isälinja: Kuusenkerkkä (2) - Emälinja: Hallan Hillahaamu (2)

Jälkeläiset

Syntymäaika Skp. Nimi Saavutukset Emä Omistaja
15.08.2022 o. Runon Lakritsipusu KTK-I, SV-I Liljan Lumikki Kaihovaara


Kilpailukalenteri

41 KRJ-sijoitusta, joista 1 Cup-sijoitus
08.03.2018 KRJ, Vuorna, Vaativa B, 3/30
15.03.2018 KRJ, Shamrock Hill, Vaativa B, 6/40
16.03.2018 KRJ, Shamrock Hill, Vaativa B, 3/40
18.03.2018 KRJ, Shamrock Hill, Vaativa B, 4/40
23.03.2018 KRJ, Shamrock Hill, Vaativa B, 6/40
22.03.2018 KRJ, Runoranta, Vaativa B, 5/50
22.03.2018 KRJ, Runoranta, Vaativa B, 4/50
24.03.2018 KRJ, Runoranta, Vaativa B, 1/50
25.03.2018 KRJ, Runoranta, Vaativa B, 6/50
26.03.2018 KRJ, Runoranta, Vaativa B, 3/50
30.03.2018 KRJ, Runoranta, Vaativa B, 4/50
23.03.2018 KRJ, Runoratsut, Vaativa B, 5/50
29.03.2018 KRJ, Runoratsut, Vaativa B, 7/50
30.03.2018 KRJ, Runoratsut, Vaativa B, 1/50
11.04.2018 KRJ, Runoratsut, Vaativa B, 3/50
12.04.2018 KRJ, Runoratsut, Vaativa B, 2/50
15.04.2018 KRJ, Runoratsut, Vaativa B, 1/50
17.04.2018 KRJ, Runoratsut, Vaativa B, 2/50
12.04.2018 KRJ, Roscoff, Vaativa B, 1/30
13.04.2018 KRJ, Roscoff, Vaativa B, 1/30
14.04.2018 KRJ, Roscoff, Vaativa B, 3/30
19.04.2018 KRJ, Roscoff, Vaativa B, 2/30
19.04.2018 KRJ, Roscoff, Vaativa B, 2/30
20.04.2018 KRJ, Roscoff, Vaativa B, 5/30
21.04.2018 KRJ, Runoratsut, Vaativa B, 6/40
25.04.2018 KRJ, Runoratsut, Vaativa B, 3/40
28.04.2018 KRJ, Runoratsut, Vaativa B, 1/40
06.05.2018 KRJ, Kärmeniemi, Helppo A, 6/50
02.05.2018 KRJ, Runoratsut, Helppo A, 1/50
07.05.2018 KRJ, Runoratsut, Vaativa B, 1/50
07.05.2018 KRJ, Runoratsut, Helppo A, 6/50
08.05.2018 KRJ, Runoratsut, Helppo A, 2/50
07.05.2018 KRJ, KK Chermia, Vaativa B, 3/30
11.05.2018 KRJ, Runoratsut, Vaativa B, 3/50
14.05.2018 KRJ, Runoratsut, Vaativa B, 5/50
20.05.2018 KRJ, Runoratsut, Vaativa B, 1/50
11.05.2018 KRJ, Eloluoto, Vaativa B, 2/30
11.05.2018 KRJ, Ratsutalli Lilja, Vaativa B, 1/42
21.05.2018 KRJ, Ratsutalli Lilja, Vaativa B, 6/42
24.05.2018 KRJ, Ratsutalli Lilja, Vaativa B, 4/42
31.08.2018 KRJ-Cup, Oldfinion, Vaativa B, 14/142

Päiväkirja

6. marraskuuta 2022 :: Tilannekatsaus ja henkseleiden paukuttelua

Runoratsut teki kesällä 2022 comebackin ja täytyy tässä kohtaa todeta, että taikuri on itsekin yllättynyt. Talliin oli jäänyt liuta valmiita, tai ainakin lähes laatisvalmiita hevosia. Niinpä olen odotellut kuumeisesti kuukausien vaihtumista ja tykittänyt osallistumisviestejä jos jonkinnäköisiin karkeloihin hevosten meriittien toivossa. Ehdimme järjestää alkusyksystä kasvattimyynnin ja olen seuraillut onnesta hykerrellen erityisesti Lumikin ja Salmiakkupusun varsan, Runon Lakritsipusun, pärjäämistä maailmalla. Myimme sen Kaihovaaraan, jossa varsa on nopeasti niittänyt mainetta ja kunniaa: se on jo palkittu KTK-I ja SV-I -palkinnoin. Samalla se oli suomenhevosten varsa-arvostelun paras 4-vuotias. Lakritsipusun menestyksen myötä tallissa on pian taas kaksi laatisvalmista hevosta ja näin ollen Lumikki ja Salmiakkipusu pääsevät mahdollisesti näyttämään kyntensä KRJ:n laatuarvostelussa ensi vuoden puolella. Näiden hevosten aktiiviset kisaurat ovat päättyneet vuonna 2018, joten hetki täytyy kaivella parempia kisavarusteita esiin ja totutella salamavalojen välkkeeseen ennen näytönpaikkaa.


© Runoratsut :: Tausta © Pixabay
Tämä on virtuaalitalli / virtuaalihevonen