Virallinen nimi | Wyat Pink Lil Bridesmaid "Pinksu" | Säkäkorkeus, väri | 100cm, mustankimo |
Rekisterinumero | VH16-017-0383 | Koulutustaso | Helppo B, noviisi valjakko |
Syntymäaika, ikä | 19.05.2016 16-vuotias | Omistaja | Emilia Ekholm (Melina VRL-11408) |
Rotu, sukupuoli | Shetlanninponi, tamma | Kasvattaja | Wyat Shetlands |
Tallin pihaan kävellessä Pinksu ravaa usein höristen tarhan portille ansaitakseen hieman herkkuja ja haleja, ja se tuntuu tulevan loistavasti toimeen myös hevoskavereiden kanssa. Pienestä koostaan huolimatta ponissa tuntuu olevan jonkin verran myös pippuria, sillä se on arvojärjestyksessä aina ensimmäinen, kun puhutaan nokkimisjärjestyksestä tai päiväheinien syömisestä. Hoidettaessakin pieni tamma osoittaa selvästi mieltään mikäli se ei pidä jostain – vaikka usein se kiukuttelee vain harjauksen päättymistä vastaan – tepastellen muun ajan innokkaana ja uteliaana puunauksen alla. Tamman varustaminen ei tuota ongelmia, sillä saimme kasvattajalta myös emään pätevän vinkin pullistelua vastaan: Pinksu ei voi vastustaa kainaloiden kutittelua, ja nauttiessaan se unohtaa usein pullistaa.
Ratsuna Pinksu on niin oiva lastenponi, että toista samanmoista saa hakea. Pipsa nauttii silmin nähden ravatessaan korvat höröllä ympäri kenttää, tehden välillä äkkipysäyksiä ja -käännöksiä, saaden aikaan riemastuneita reaktioita naureskelevilta matkustajilta. Pipsassa on kuitenkin myös osaavampi puoli, ja Emilia on treenannut tamman kanssa alusta asti myöskin tavoitteellisesti kouluratsastusta tutun valmentajan ohjauksessa. Pinksu on myös hyvä opetusmestari, sillä mitä tulee selkeisiin apuihin ja kärsivällisyyteen, pikkuinen poni ei takuulla anna mitään ilmaiseksi. Tutun ratsastajan alla poni toimii kuitenkin kivasti, ja menestyy sijoittuen helpon B:n luokissa.
Pinksu koulutettiin myös pienestä pitäen ajolle, sillä halusin päästä myös itse touhuamaan tamman kanssa, vaikka olenkin sen selkään liian suuri. Niinpä valjakkoajosta on tullut minun ja Pipsan oma juttu. Valtaosa omistamistani hevosista on suurikokoisia suomenhevosia, ja niinpä pienen ponin ajaminen otti aikansa totutella. Pipsa on valjakkoradalla kuitenkin nopea ja ketterä, ja se selvästi nauttii tekemisestä. Pieni poni pujottelee puomeja ja kartioita vikkelästi, ja tottelee mielissään pienintäkin ohjasapua. Erityisen hyviä olemme juurikin tarkkuuskokeessa, sillä Pinksu kipittelee tottuneesti ja varmasti esteiden yli (ja ali), ja kun jokin tehtävä vaatii paikallaan oloa ja pysähtymistä, tamma tuntuu suorastaan pidättävän hengitystään, ettei mikään vain menisi pieleen.
Kaikkiaan tämä pinkki, pieni kiiltokuvaponi on juuri sellainen, mitä ajattelin etsiessäni talliin uutta maskottia. Pinksu on noussut nopeasti koko talliväen suosioon, olemalla tyypillinen rotunsa edustaja.
i. Sointuvan Waldo rnkm, 101cm KTK-III, VVJ-II |
ii. Drama William km, 101cm |
iii. Rebel Charm |
iie. Mistgeni | ||
ie. Krishna Kolkata rt, 100cm |
iei. Old Forest | |
iee. Rumble Lullaby | ||
e. Blushing Bride MO mkm, 104cm KTK-III, KRJ-I |
ei. Riverside Bellboy km, 105cm |
eii. Bellicose |
eie. Riverside Felicia | ||
ee. Maywell Cecilia rt, 100cm |
eei. Kaleostro | |
eee. Mayfield Celia | ||
Isälinja: Drama William - Emälinja: Maywell Cecilia |
Syntymäaika | Skp. Nimi | Saavutukset | Isä | Omistaja |
1.9.2018 | o. Hulk Likes Pink | Härdellin Thor | Mistyvale Shetlands | |
1.1.2018 | t. Pink Lil Sugarsparkle | Bubblebox Cirein | Pyökkipolku |
46 KRJ-sijoitusta, joista 6 Cup-sijoitusta
21.08.2016 KRJ, Runoratsut, Helppo B, 6/40 22.08.2016 KRJ, Runoratsut, Helppo B, 4/40 23.08.2016 KRJ, Runoratsut, Helppo B, 2/40 23.08.2016 KRJ, Runoratsut, Helppo B, 3/40 26.08.2016 KRJ, Runoratsut, Helppo B, 5/40 29.08.2016 KRJ, Runoratsut, Helppo B, 5/40 29.08.2016 KRJ, Runoratsut, Helppo B, 4/40 01.09.2016 KRJ, Runoratsut, Helppo B, 4/40 01.09.2016 KRJ, Runoratsut, Helppo B, 3/40 02.09.2016 KRJ, Runoratsut, Helppo B, 3/40 05.09.2016 KRJ, Runoratsut, Helppo B, 5/40 08.09.2016 KRJ, Runoratsut, Helppo B, 2/40 11.09.2016 KRJ, Koistila, Helppo C, 5/50 12.09.2016 KRJ, Runoratsut, Helppo B, 3/30 13.09.2016 KRJ, Wyat Shetlands, Helppo C, 7/50 14.09.2016 KRJ, Runoratsut, Helppo B, 3/30 14.09.2016 KRJ, Koistila, Helppo C, 4/50 15.09.2016 KRJ, Koistila, Helppo C, 6/50 15.09.2016 KRJ, Koistila, Helppo C, 1/50 15.09.2016 KRJ, Fiktio, Helppo B, 3/40 16.09.2016 KRJ, Fiktio, Helppo B, 6/40 16.09.2016 KRJ, Koistila, Helppo C, 6/50 18.09.2016 KRJ, Fiktio, Helppo B, 3/40 |
18.09.2016 KRJ, Runoratsut, Helppo B, 3/30 19.09.2016 KRJ, Wyat Shetlands, Helppo C, 1/50 01.10.2016 KRJ, Fiktio, Helppo B, 3/40 01.10.2016 KRJ, Runoratsut, Helppo B, 3/40 01.10.2016 KRJ, Ros Cirein, Helppo B, 5/40 02.10.2016 KRJ, Ros Cirein, Helppo B, 3/40 03.10.2016 KRJ, Ros Cirein, Helppo B, 2/40 05.10.2016 KRJ, Runoratsut, Helppo B, 2/40 05.10.2016 KRJ, Ros Cirein, Helppo B, 6/40 06.10.2016 KRJ, Ros Cirein, Helppo B, 3/40 09.10.2016 KRJ, Ros Cirein, Helppo B, 3/40 09.10.2016 KRJ, Fiktio, Helppo B, 6/40 10.10.2016 KRJ, Fiktio, Helppo B, 2/40 10.10.2016 KRJ, Ros Cirein, Helppo B, 5/40 12.10.2016 KRJ, Mörkövaara, Helppo B, 6/40 14.10.2016 KRJ, Mörkövaara, Helppo B, 2/40 15.10.2016 KRJ, Mörkövaara, Helppo B, 2/40 31.12.2016 KRJ-Cup, Ventos, Helppo D, 6/101 31.03.2017 KRJ-Cup, Hukkapuro, Helppo D, 7/121 30.06.2017 KRJ-Cup, Fiktio, Helppo D, 7/130 31.12.2017 KRJ-Cup, Fiktio, Helppo C, 10/130 31.01.2018 KRJ-Cup, Runoratsut, Helppo C, 12/200 30.09.2018 KRJ-Cup, Harmaatuuli, Helppo D, 3/108 |
41 VVJ-sijoitusta, joista 1 Cup-sijoitus
22.08.2016 VVJ, Wyat Shetlands, Noviisi yhd. 6/40 31.08.2016 VVJ, Wyat Shetlands, Noviisi yhd. 1/40 10.09.2016 VVJ, Härdelli, Noviisi tarkkuus. 5/35 12.09.2016 VVJ, Wyat Shetlands, Noviisi yhd. 2/30 12.09.2016 VVJ, Ros Cirein, Noviisi tarkkuus. 3/40 13.09.2016 VVJ, Härdelli, Noviisi koulu. 2/34 14.09.2016 VVJ, Härdelli, Noviisi koulu. 5/34 15.09.2016 VVJ, Härdelli, Noviisi koulu. 5/34 15.09.2016 VVJ, Ros Cirein, Noviisi tarkkuus. 5/40 15.09.2016 VVJ, Tuiskula, Noviisi koulu. 3/30 17.09.2016 VVJ, Wyat Shetlands, Noviisi yhd. 5/30 18.09.2016 VVJ, Ros Cirein, Noviisi tarkkuus. 3/40 19.09.2016 VVJ, Tuiskula, Noviisi koulu. 3/30 20.09.2016 VVJ, Ros Cirein, Noviisi tarkkuus. 6/40 21.09.2016 VVJ, Ros Cirein, Noviisi koulu. 4/40 24.09.2016 VVJ, Ros Cirein, Noviisi koulu. 3/40 24.09.2016 VVJ, Ros Cirein, Noviisi koulu. 5/40 26.09.2016 VVJ, Wyat Shetlands, Noviisi yhd. 3/40 29.09.2016 VVJ, Ros Cirein, Noviisi koulu. 1/40 11.10.2016 VVJ, Metsovaara, Noviisi koulu. 5/50 12.10.2016 VVJ, Metsovaara, Noviisi tarkkuus. 5/50 13.10.2016 VVJ, Metsovaara, Noviisi tarkkuus. 7/50 |
14.10.2016 VVJ, Metsovaara, Noviisi koulu. 5/50 16.10.2016 VVJ, Breandan, Noviisi yhd. 4/40 17.10.2016 VVJ, Breandan, Noviisi yhd. 1/40 18.10.2016 VVJ, Metsovaara, Noviisi tarkkuus. 1/50 20.10.2016 VVJ, Breandan, Noviisi yhd. 3/40 22.10.2016 VVJ, Breandan, Noviisi yhd. 5/40 25.10.2016 VVJ, Metsovaara, Noviisi tarkkuus. 2/50 10.11.2016 VVJ, Yentel ponies, Noviisi koulu. 2/50 10.11.2016 VVJ, Yentel ponies, Noviisi tarkkuus. 4/50 26.11.2016 VVJ, Ros Cirein, Noviisi tarkkuus. 4/22 27.11.2016 VVJ, Ros Cirein, Noviisi tarkkuus. 2/22 28.11.2016 VVJ, Ros Cirein, Noviisi tarkkuus. 4/22 08.12.2016 VVJ, Fiktio, Noviisi koulu. 1/29 08.12.2016 VVJ, Fiktio, Noviisi kestävyys. 4/18 11.12.2016 VVJ, Fiktio, Noviisi koulu. 2/29 12.12.2016 VVJ, Fiktio, Noviisi koulu. 3/29 24.12.2016 VVJ, Metsovaara, Noviisi tarkkuus. 1/35 30.12.2016 VVJ, Metsovaara, Noviisi tarkkuus. 2/35 31.03.2018 VVJ-Cup, Tuiskula, Noviisi yhd. pari, 2/48 09.10.2016 VVJ tarina, Micram Raceponies, Noviisi yhd. 3/4 |
5 SHLA-sijoitusta
15.11.2016 SHLA-Cup, koulu, Breawa, Helppo B, 1/1 15.10.2016 SHLA-Cup, koulu, Yentel ponies, Helppo C, 4/46 15.10.2016 SHLA-Cup, valjakko, Yentel ponies, Noviisi koulu. 6/48 15.09.2016 SHLA-Cup, valjakko, Yentel ponies, Noviisi tarkkuus. 4/36 15.09.2016 SHLA-Cup, koulu, Yentel ponies, Helppo C, 3/34 |
© Kaunovaara, Kaunovaaran hankilaukat
Pinksun varusteiden väri on vaaleanpunainen. Kiitos tarvikkeista Equestrian PRO!
"Maybeck tarjoaa vierailijoilleen vauhdin hurmaa hankilaukkojen merkeissä. Leikkimieliseen laukkakilpailuun ovat tervetulleet kaikki shetlanninponit käyttötarkoituksestaan riippumatta; avoimet luokat löytyy niin kärryponeille kuin ratsuillekin! Kärryluokkiin suosittelemme hangelle sopivaa menopeliä, kuten rekeä tai isoa pulkkaa - te tunnette poninne parhaiten mitä ne suostuvat vetämään. Sijoittuneet palkitaan ruusukkeella ja luokan parhaalle luvassa myös yllätyspalkinto. Maybeckin omalle pellolle on kevyesti aurattu reitti, jota pitkin matka taitetaan. Reitti on myös rajattu näkyvin nauhoin, jotta reitiltä ei varmasti eksy ja innokkain kannustusyleisö pysyy omalla puolellaan. Radan lähellä on myös ilmainen kaakaotarjoilu ja pikkurahalla purtavaa..."
Joulukuu oli täynnä tohinaa, kun pakkasimme shetlanninponikaksikkomme milloin mitäkin kissanristiäisiä varten kuljetusautoon ja lähdimme ajelemaan. Tällä kertaa osallistuimme Maybeckin avajaistapahtuman yhteydessä järjestettäviin hankilaukkoihin - minä Bambilla ja Emilia Pinksulla. Kärryajoluokan voitto oli kieltämättä melkoinen yllätys, sillä lumi pöllysi Bambin kavioista niin, etten nähnyt juuri eteeni. Luotin ponin vaistoon ja annoin sen laukata pitkin ohjin voittoon. Pinksu esitteli, yllätys yllätys, hapanta naamaa ja pukkirodeota, jolloin Emilia sijoittui niskuroivan poninsa kanssa luokan hännille, sijoituksella 4/5. Päivä oli kaikesta huolimatta mukava.
Osallistuimme joulukuun loppupuolella Jukolassa järjestettäviin söpöysnäyttelyihin värikkäällä kokoonpanolla. Luokkia oli kaikkiaan kolme; otsatukkajumala, söpöin sydäntenvaltaaja ja eksoottinen väriläiskä. Tallimme kaksi voikkoa, tuuheatukkaista nuortamiestä, Eemil ja Aksu, lähtivät tavoittelemaan ensimmäisen luokan voittotitteliä. Tuomarit pohdiskelivat pitkän tovin, ja luokka oli omaankin silmääni erittäin kovatasoinen. Lopulta Eemil kruunattiin voittajaksi seuraavin lausonnoin: "Todella kinkkinen luokka arvostella! Useampikin hevonen olisi ansainnut paikkansa kärkikolmikossa. Voiton vei tällä kertaa kuitenkin tämä upeaksi kammattu herrasmiesori, jonka vaalea harja näytti kuvassa silkkisen pehmeältä." Aksu sijoittui luokassa sijalle 6/8.
Katri ja Emilia pääsivät esittämään omat ponitammansa seuraavaan luokkaan, jossa tavoiteltiin söpöimmän sydäntenvaltaajan titteliä. Suloinen, kuonopilkkuinen Bambi menestyi luokassa hyvin, kuten arvelinkin, sijoittuen koko luokan toiseksi. Pinksu esitteli huomattavan paljon happamempaa naamaa, ja jäi sijalle 7/8. Tuomarin lausunto luokasta: "Onko yllättävää, että söpöimmän tittelistä kilpailevat hevoset olivat pitkälti shetlanninponeja? No olihan siellä pari muunkinrotuista mukana! Voittajan välillä jouduin arpomaan pitkään, Sodapopin tummat kauniit silmät hurmasivat minut oitis, mutta toisaalta en voinut vastustaa Bambikissin valkeaa turpatäplää."
Päivän päätteeksi kamppailtiin vielä eksoottisen väriläiskän tittelistä. Viimeisessä luokassa emme niittäneet mainittavaa menestystä, Fenixin jäädessä sijalle 5/9 (erityismaininnalla Triplasuklaa!) ja Thorin sijalle 9/9. Kaksi ruusuketta ja Eemilin pokkaama Otsatukkajumala-titteli lämmittivät kuitenkin mukavasti mieltä, ja kotimatka taittui hilpeässä tunnelmassa.
Kuuntelimme Emilian kanssa tarkkaavaisesti, kun Hanne selosti päivän kulkua: "Järven jäälle on rakennettu ovaalinmuotoinen, 800m pituinen rata, joka sisältää neljä erilaista estettä. Rata alkaa matalalla hyppyrillä, jota seuraa aurauskepeistä pystytetty pujottelusarja. Seuraavaksi hypätään hieman isommasta hyppyristä, jonka jälkeen seuraa pitkä vapaa suora. Vielä ennen maaliviivaa on aseteltu heinäpaalit, joiden välistä valjakon tulee kulkea. Rataa voi mennä niin paljon kuin sielu sietää, kunhan pidetään järki päässä eikä törmäillä muihin..." Selvä homma, tämä me handlataan! Lauri ja Katri vilkuttelivat meille katsomosta höyryävät glögimukit kädessään, ja olin varma, että erotin joulutortun muruja nuorimmaiseni takinkaulukselta.
Kiersimme rataa vauhdin hurmassa kyllästymiseen asti – tai no, minä kyllästyin, Emilia olisi kai jatkanut vielä tuntitolkulla. Glögi ja pipari olisi jo maistunut, ehkä jopa kuppi kahvia. Hanne pyysi ratsukoita ja valjakoita lähemmäksi ja antoi ohjeet päivän päätteeksi järjestettävään kisaan: "Rata vedetään kerran lävitse ja nopeimman ajan ja pienimmän virhepistemäärän saavuttanut valjakko voittaa. Virhepisteitä kertyy esteen ohittamisesta, kaatamisesta tai lähtölinjan ylittämisestä ravissa tai laukassa. Kisat ajetaan kahdessa lähdössä, ensin pikkuponit ilman ratsastajaa pelkän pulkkailijan kanssa, ja niiden jälkeen isommat ponit ja hevoset ratsastajan ja pulkassa istujan kanssa."
Ja voi sitä riemua! Osallistuimme Emilian kanssa molemmat ensimmäiseen lähtöön, jossa ponit vetivät meitä pulkan perässä. Luokkaan osallistui kaikkiaan seitsemän ponivaljakkoa, eikä meillä mennyt Emilian kanssa yhtään sen pöllömmin. Emilia ja Pinksu kirmasivat luokan neljänneksi vain muutamalla virhepisteellä, minun ja Bambin sijoittuessa viidensiksi. Töppäilin itse innostuneen ponin kanssa, mutta pääasia, että meillä oli hauskaa! Viimein pääsimme myös Jukolan taukohuoneen lämpöön nauttimaan kauan haaveilemistani virvokkeista, kiitellen samalla Hannea mukavasta päivästä.
Myös tänä jouluna maassa kimmelsi valkea lumipeite, vaikkei se mainittavan paksu ollutkaan. Sen verran lunta kuitenkin oli, että illalla olisi takuulla tiedossa vielä pulkanlaskua. Lähdimme kuitenkin ensin aamutuimaan jo tutuksi tulleeseen tapaan koko perheen voimin aattomaastoon, kultaakin kalliimpien tallityöntekijöiden jäädessä ruokkimaan ja kuivittamaan sillä välin hevoset. Tänä vuonna valitsin alleni useiden suosikkihevosten joukosta (kuun ja tähtien asentoakin uhaten) nimikko-Ferrarikseni tituleeraamani Nemerian, mieheni Laurin varustaessaan alleen tasaisen varman suomenhevosruuna Aarnin.
Kahdeksanvuotias Emilia-tyttäremme halusi päästä matkaan shetlanninponitamma Pinksun kanssa ja varustikin tamman, tuttuun tapaan, hyvin omatoimisesti, paketoiden samalla ponin kiireestä kantapäähän punaisiin joulutamineisiin ja kulkusiin. Myös nuorin tyttäremme Katri oli ensimmäistä kertaa jouluna niin iso ja omatoiminen, että uskalsin ottaa hänet mukaan omalla ratsulla. Autoin Katria varustamaan mukaan pienhevostamma Inkan, lisäten varusteiden päälle kuitenkin varmuuden vuoksi hieman löysemmän riimun ja juoksutusliinan, jotta voisin kontrolloida ratsukon menoa tarpeen vaatiessa.
Viimein pääsimme matkaan tallin pihasta kellon lähestyessä kymmentä. Aamun hämärä oli väistynyt tieltään. Aurinko heitteli säteitään sinne tänne hangen pinnasta, pakkasen paukkuessa ilmassa. Lähdimme kiertämään vuosien saatossa hyvinkin tutuksi tullutta reittiä parin kilometrin päässä sijaitsevan Taattisten järven ympäri. Etenimme pääosin rauhallisessa käynnissä, minun johtaessa letkaa hötkyilevän Nemerian kanssa. Katri ja Inka tulivat vanavedessä Emilian ja Laurin pitäessä ratsuineen jonon perää.
Tytöt alkoivat hihkua kuitenkin jo pienen hetken jälkeen vauhdikkaampaa menoa. Epäilin hieman Nemerian suhtautumista reippaampaan askellajiin, varsinkin kun toisessa kädessäni roikkui käsihevonen ja Emiliaan ja Pinksuun ripustetut kulkuset kilisivät varmasti naapuripitäjään asti. Nemerialla vaikutti olevan kuitenkin mukanaan aimo annos joulumieltä, sillä tamma käyttäytyi koko lenkin ajan hämmästyttävän mallikelpoisesti.
Maastoretken jälkeen paijasimme ja ruokimme vielä hevoset kaikessa rauhassa, kunnes oli aika siirtyä sisälle, ja kenties myöhemmin vielä pulkkamäkeen, joulunviettoon. Hyvää joulua!
Olin ottanut tavaksi järjestää osan joululahjoista niin, että tavaran sijasta antaisin läheisilleni yhteistä aikaa. Niinpä 8-vuotias Emilia-tyttäreni pääsi nauttimaan paketeistaan jo viikko ennen aattoa, kun suuntasimme yhdessä Kaunovaarassa järjestettäviin hankilaukkoihin. Tapahtumassa järjestettiin kolme luokkaa, johon hevoset jaettiin säkäkorkeuden perusteella.
Ensimmäisenä vuorossa oli hevosluokka, johon olin ilmoittanut itseni mukaan Helmi-tammalla. Luokka oli kovatasoinen, ja jäimme vain hiuskarvan päähän sijoituksista. Kahdenkymmenen ratsukon luokassa sijoituksemme oli harmittavasti viides. Viides sija näytti tänään vainoavan meitä, sillä myös isojen ponien luokassa minä ja Inka kaappasimme kolmentoista ratsukon luokassa viidennen sijan.
Viimeisenä vuorossa oli pienten ponien luokka. Emilia oli varustanut tallimme maskottiponin, Pinksun, alleen, ja kiireestä kantapäähän vaaleanpunaiseen pukeutunut ratsukko tepasteli ennen lähtölaukausta malttamattomana lähtöviivalla. Kun lähtölaukaus kajahti ilmoille, kuuden ponin rintama säntäsi hännät tötteröllä pellon halki. Kisa oli erittäin tasaväkinen, mutta Emilia ja Pinksu ottivat sellaisen loppukirin, että voitto oli selvä! Pinksu paineli pitkän matkaa vielä maaliviivan yli kuin sijoituksen varmistaakseen, ennen kuin Emilia sai sen jälleen hallintaansa.
Palkintojenjaossa sain katsella ylpeänä äitinä, kuinka Emilia ja Pinksu vastaanottivat pienten ponien luokan ensimmäisen palkinnon. Katselin, kuinka Emilia otti vastaan ruusukkeen, herkkupussin ja pienen lahjapussukan, ja tytön naama loisti tilanteessa leveämmin kuin Naantalin aurinko. Kirpeä pakkaspäivä oli hyvä lopettaa näihin tunnelmiin, ja lähtiessämme haimme vielä pihan kulmalla nököttävästä kioskista glögit ja grillimakkarat, joiden voimalla jaksoimme ajaa pitkän matkan takaisin kotitallille.
Tehtävänanto: Kuvaile suoritustanne mahdollisimman pitkästi aloittaen jokaisen sanan ajokkisi nimen viimeisellä kirjaimella. Pituus ja hauskuus plussaa.
"Duhainen dohjastaja deki daikkensa. Dlunssa doli dilti dliian dova – dshiuh!!"